Ensimmäistä kertaa ikinä päätin testata kynsitarroja. Tämä kyseisen kuvion paketti oli tarjouksessa Emotion -liikkeessä ja hintaa 20 tarralle jäi vain 2,50 euroa. Kynnet ovat niin lyhyet, että oli helppo puolittaa yhdelle kynnelle tarkoitettu tarra ja käyttää sitä kahdessa kynnessä. Tarra pysyi melko huonosti, vaikka koitin kynsiä varoa. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, miltä kynnet näyttivät ja pääsinpähän pitkästä aikaa käyttämään ihanaa neonpinkkiäkin! Pahoittelut kuvan kännykkälaadusta.
maanantai 12. elokuuta 2013
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Suloinen ranskalainen manikyyri hopealla
Nämä kynnet olisivat mielestäni täydelliset vaikka häihin, vaikka itselläni ne olivatkin Juhannus 2013 -kynnet. Hopeaglitter piristää muuten perinteistä ja lyhyttä ranskalaista manikyyriä. Glitter-osuus olisi tietysti kokeiltavissa myös muilla kimalteilla, olisikin hauska kokeilla miltä kynnet näyttäisivät esimerkiksi pinkillä tai sinisellä glitterillä.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Värikkäät seeprakynnet
Hei taas pitkästä aikaa! Tässä postauksessa esittelen kynnet heinäkuun alulta. Halusin pitkästä aikaa hieman lyhyemmät kynnet ja päädyin kesän kunniaksi kirkkaisiin väreihin ja hauskaan kuvioon. Seepra- / tiikeri-kuvio koristaa pinkillä ja vihreällä tehtyä ranskalaista manikyyriä ja kuvassa näkyykin tämän kertainen lopputulos.
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kimaltava ranskalainen manikyyri
Jatkoin edellisten kynsieni ranskalainen manikyyri -linjaa mutta palasin klassiseen valkoiseen. Pitkästä aikaa päätin myös tehdä teräväkärkiset kynnet. Jottei kynsistä olisi kuitenkaan ihan tylsiä tullut, lisäsin manikyyrin päälle hopeista kimalletta, joka kuvassa taittaa hieman vihreään.
Tunnisteet:
kimalle,
koristelu,
kynnet,
ranskalainen manikyyri,
valkoinen
lauantai 15. kesäkuuta 2013
Yksinkertaista mustaa
Näissä kynsissä on siis aivan tuiki tavallinen ranskalainen manikyyri, joka on vaihtelun vuoksi tehty mustalla ekä valkoisella tai jollain värillä. Koristelut halusin pitää yksinkertaisina ja niinpä vain nimetön sai strasseja koristeeksi. Lopputulos on siisti ja täydellinen arkeen.
Tunnisteet:
koristelu,
kynnet,
musta,
ranskalainen manikyyri
perjantai 24. toukokuuta 2013
Höyhenen kevyttä
Näihin kynsiini inspiraationa toimi vasemman käden nimettömän sormessa oleva höyhen-koriste. Mielestäni siihen sopi erittäin hyvin vaaleansininen ja teinkin nämä kynnet sitten sen teeman ympärille. Höyhen on alunperin ostettu kaulakorun riipukseksi ja se oli melko iso kynnessä, muttei kuitenkaan liian iso. Vaaleansinistä hilettä on käytetty kahta erikokoa luomaan elävyyttä kynsiin.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Vappukynnet
Heippa taas pitkästä aikaa! Viime kynsistä onkin päässyt vierähtämään jo tovi, joten ajattelin tulla esittelemään vappua varten koristelemiani kynsiä. Halusin näyttävän lopputuloksen ja päätinkin tehdä joka kynnestä erilaisen. Etusormessa käytin suuria vaaleanpunaisia kukkia, keskisormet on tehty leopardikuvioisiksi ja lisäksi niissä on Hello Kitty- koru. Nimettömät ovat täynnä erikokoisia vaaleanpunaisia timantteja ja pikkurilliä koristaa melko yksinkertainen helminauha-kuvio, jota voisin kyllä hyödyntää jatkossa vaikka kaikissa kynsissä yhtäaikaa. Itse olin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.
Tunnisteet:
hello Kitty,
helmet,
kevät,
koristelu,
kukka,
kynnet,
leopardi,
pinkki,
timantit,
vaaleanpunainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






