maanantai 23. huhtikuuta 2012

Miamin palmut

Auringonpaiste innoitti minua näpertelemään tällaiset pinkit kimallekynnet. Kärjissä on siis geelin alla pinkkiä kimalletta ja peukaloihin sekä nimettömiin tein koristeeksi palmut mustalla. Koristin ne vielä strasseilla, ja tässä lopputulos!


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pitsiä ja lintu

Tällä kertaa ajattelin tehdä jotain hieman erilaista. Tilasin geelikynnen läpi laitettavia koruja, ja tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun sellaista sitten päätin kokeilla. Koru toimii siis siten, että geelikynnen kärkeen tehdään reikä, jonka läpi korussa olevan renkaan tökätä. Alkuun tein normaalin ranskalaisen manikyyrin valkoisella, siihen sitten päälle lilaa kimalletta ja pitsi. Itse tykästyin näihin, ja voisin useamminkin käyttää kynsissäni juurikin pitsiä ja noita koristeita.


lauantai 7. huhtikuuta 2012

Salamat

Sain juuri uudet kimalteeni postista, ja halusin heti päästä niitä testailemaan. Nämä hieman epäonnistuivat, sillä tarkoituksenani oli, että kimalteen väri muuttuu asteittain oranssista ruskeaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, kuten kuvasta näkyy, vaan kimalteet sekoittuivat toisiinsa liikaa, ja tuloksena ruskeakimalteiset kärjet. Koristelin nämä sitten vielä mustilla salamoilla ja timantilla. Hieman syksyiset kynnet ehkä näin keväälle.


Sateenkaaren värit

Aurinkoisen kevätpäivän kunniaksi askartelin itselleni tällaiset moniväriset kynnet. Pohjalla oleva lakka siis asteittain vaihtaa sävyään. Päällä olevat mustat raidat olen tehnyt hiljattain ostamallani koristeluun tarkoitetulla siveltimellä.

Sateenkaaren värit kynsissä.