lauantai 30. maaliskuuta 2013

Värikkäät pääsiäisleopardit

Taas kerran pääsin käyttämään yhtä suosikkikoristeluani eli leopardikuviota kynsiin. Päätin laittaa joka toisen kynnen pohjaväriksi vaaleanpunaisen ja joka toiseen vaaleansinisen. Toisen käden pohjavärit olivat sitten juuri päinvastoin.


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Vaaleanpunaista vuosijuhlille

Nämä kynnet on tehty viikko sitten hieman virallisempaa tilaisuutta varten. Aluksi ajatuksena oli tehdä vastaavanlaiset kynnet käyttäen mustaa glitteriä, mutta uv-uunissa musta glitter muuttui vain mustaksi manikyyriksi ja kaikki kimalle hävisi, joten päädyimme vielä kesken kaiken vaihtamaan juhlakynsien näköä. Vaaleanpunaisen joukkoon on näissä kynsissä kuitenkin sekoittunut vähän mustaa, vaikkei se ollut tarkoitus.