Näytetään tekstit, joissa on tunniste strassit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste strassit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Glittereitä ja muita kynsien koristelutarvikkeita

Nyt onkin tiedossa oikea kuvapläjäys. Ajattelin nimittäin esitellä joitain käytössäni olevia glittereitä sekä kynsitarroja. Aivan kaikkia en jaksanut kuvata ja osa kuvista oli (ja on) hieman huonolaatuisia, mutta eiköhän näistä saa jo ihan hyvää käsitystä käytössäni olevista tuotteista.

Violetit ja pinkit glitterit.

Yksi lemppareistani, joka ei tarkentunut kunnolla tuossa ylläolevassa kuvassa.

Sinisiä glittereitä.

Lisää sinisiä.

Vaaleanpunaisia.




Keltaiset glitterit.

Violetteja.

Vihreät.

Oranssit.

Punaiset ja ruskeat.

Mustat.

Valkoiset.

Hopeat ja kultaiset sekä tähdet.

Vaaleanpunaisia timantteja.
Jouluisia kynsitarroja.
Työkalu, jolla voi tehdä reiän akryyli- tai geelikynteen sekä koruja, joita voi sitten käyttää kynnessä.

Tarkempi kuva työkalusta, jolla tehdään reikiä.
Hedelmiä.
Perus kukkakynsitarroja. 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Bling bling -kynnet

Moikka pitkästä aikaa!

Tässäpä kuvia jo viime marraskuulta, kun taiteilin siskolleni juhlatilaisuutta varten hänen toivomansa mustavalkoiset kynnet hopeilla yksityiskohdilla. Nimettömiä koristaa kauttaaltaan hopeiset strassit, jotka pysyivät todella hyvin geelauksen avulla. Keskisormessa, pikkusormessa ja peukalossa on mustalla tehty ranskalainen manikyyri, jota reunustaa hopeisella glitterillä tehty raja. Etusormeen laitoin viisi strassia, kolmea eri kokoa. Suurin päätyi keskelle ja sitä reunustavat pienemmät hopeastrassit. Mielestäni todella näyttävät ja hyvin juhliin sopivat kynnet!

lauantai 17. elokuuta 2013

Luonnollinen manikyyri

Hei taas! Tällä kertaa halusin yksinkertaisen manikyyrin. Koristelin nimettömät sinisin strassein ja viilasin kynnet ovaalinmuotoisiksi. Mielestäni nämä ovat luonnollisimmat kynnet, joita minulla on aikoihin ollut ja pidin kyllä itse näistä pelkistetystä kynsistä, vaihtelu selvästi virkistää.


tiistai 26. helmikuuta 2013

Keltaiset kevättä odotellessa -kynnet

Nämä kynnet toivat mieleeni kevään odotuksen keltaisen ja valkoisen väriyhdistelmänsä ansiosta. Koristelu on hyvin yksinkertainen: kärkiin glitteriä, siveltimellä kaksi valkoista viivaa ja pilkkujen tekemiseen tarkoitetulla siveltimellä alemman valkoisen viivan alle mustat täplät tehostamaan kuviota. Lopuksi vielä kaksi hopeista strassia jokaiseen kynteen ja lopputulos on pirteä ja aurinkoinen.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Ranskalainen manikyyri ruseteilla

Innostuin viime syksynä tekemistäni pikkujoulukynsistä (linkki aukeaa uuteen ikkunaan), että päätin hyödyntää ideaa myös vähemmän jouluisissa sävyissä. Sain kavereilta aikoinaan paljon kehuja ja eräs tuttava tuli jopa henkilökohtaisesti näyttämään, kuinka oli idean kopioinut, joten eihän hyvää ideaa voinut olla kierrättämättä. 

Nämä kynnet on toteutettu valkoiseen perus ranskalaiseen manikyyriin perustuen silauksella hopeaa glitteriä nimettömissä. Kuvauksen aikaan etusormen strassi oli jo ehtinyt tippua, mutta tässäpä lopputulos!


maanantai 18. helmikuuta 2013

Suloiset vaaleanpunaiset kukkakynnet

Näihinkin kynsiin käyttämäni kukkakoristeet ovat ehdottomasti yhdet suosikkikynsikoristeistani. Värejäkin löytyy laidasta laitaan, joten niiden avulla on helppo luoda näyttäviä kynsiä. Kynsissä on käytetty pinkkiä "simpukka"-glitteriä vaaleanpunaisen normaalin glitterin tehostuksena. Lisäksi hopeiset strassit kukka-kynsissä ja voilà!



tiistai 5. helmikuuta 2013

Siniset talvikynnet

Näihin kynsiin inspiraationa toimi talvi. Sininen hile on eräs hienoimmistani ja sitä tuleekin käytettyä melko usein. Koristeeksi nämä kynnet saivat mustia ja valkoisia ohuella siveltimellä tehtyjä viivoja strasseilla koristeltuina. Ranskalaisen manikyyrin päätin vaihteeksi tehdä vinoon ja tässäpä onkin sitten lopputulos.



keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ruusuiset kynnet

Päätin vaihteeksi tehdä söpöt vaaleanpunaisen sävyiset kynnet. Käytin näihin ruusuja sekä helmistrasseja, joita kumpiakaan en ennen ollutkaan testannut. Lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää kovasti!


tiistai 15. tammikuuta 2013

Turkoosit helminauhakynnet

Nämä kynnet tein siskolleni. Hän halusi turkoosia ja antoi vapaat kädet koristelun suhtten. Toiveena oli käytännölliset lyhyet kynnet, joten päätin tehdä helminauhat käyttäen valkoista ja hopeaa. Hopeinen strassi täydensi koristelun.


maanantai 31. joulukuuta 2012

Strasseista tehdyt ristit

Sain hiljattain uusia suurempia strasseja ja halusin niitä heti päästä kokeilemaan. Mielessäni lopputulos näytti paremmalta, mutta ihan hyvät näistä tuli! Koristelussa on siis käytetty kolmia erikokoisia strasseja sekä kimaltavaa kynsilakkaa.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Violettia kimallusta

Tein siskolleni hänen toiveestaan lyhyemmät violetit kynnet. Koristelu on yksinkertainen, käytin vain pieniä strasseja violetin hilelakan päälle.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Strassiaurinko kynnessä

En ole vähään aikaan tehnyt kynsiä, joissa käyttäisin strasseja. Siksi päädyinkin nämä kärjistä hennon sinisellä kimalteella koristellut kynnet koristamaan hopeisilla strasseilla, jotka sijoitin auringon muotoon tuomaan piristystä sateen keskellä.



Kuva peukalon kynnestä, jossa kuvio on.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Ranskalaiset geelikynnet strasseilla

Nämä kynnet sai valmiiksi melko nopeasti. Käyttämäni tipit ovat valkoisia, joten en laittanut näihin kynsiin ollenkaan lakkaa - tippien valkoinen väri riitti ranskalaisen manikyyrin kärjiksi. Loppusilauksen kynsiin toivat violetit strassit.


torstai 21. kesäkuuta 2012

Pinkit juhannuskynnet

Täksi juhannukseksi halusin hieman näyttävämmät kynnet. Lakkailin siis pinkillä kynsilakalla kynnet, koristelin kimalteella ja strasseilla sekä näyttävillä kukilla, jotka olen ostanut jo jonkin aikaa sitten. Itse pidän kovasti lopputuloksesta, kivan värikkäät ja pirteät kesäkynnet.



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Vaaleanpunaisen hilelakan jäähyväiskynnet

Eräs lempilakkani kautta aikojen on näissäkin kynsissä käyttämäni vaaleanpunainen hilelakka, joka on alunperin ostettu muistaakseni Seppälästä. Se on ollut todella kovassa käytössä niin koristelussa kuin kynsien kärjissäkin. Tässä on kuitenkin kyseisen lakan viimeisetkin pisarat, joten pitääpä suunnata pian ostamaan uutta! Muutoin koristelussa on käytetty perus mustaa ja valkoista kynsilakkaa sekä strasseja.



maanantai 23. huhtikuuta 2012

Miamin palmut

Auringonpaiste innoitti minua näpertelemään tällaiset pinkit kimallekynnet. Kärjissä on siis geelin alla pinkkiä kimalletta ja peukaloihin sekä nimettömiin tein koristeeksi palmut mustalla. Koristin ne vielä strasseilla, ja tässä lopputulos!


lauantai 7. huhtikuuta 2012

Salamat

Sain juuri uudet kimalteeni postista, ja halusin heti päästä niitä testailemaan. Nämä hieman epäonnistuivat, sillä tarkoituksenani oli, että kimalteen väri muuttuu asteittain oranssista ruskeaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, kuten kuvasta näkyy, vaan kimalteet sekoittuivat toisiinsa liikaa, ja tuloksena ruskeakimalteiset kärjet. Koristelin nämä sitten vielä mustilla salamoilla ja timantilla. Hieman syksyiset kynnet ehkä näin keväälle.


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vaaleanpunaiset kukat

Näihin kynsiin löysin inspiraatiota Youtubesta. Kynnet ovat siis geelikynnet, ja kuvio on lakattu ihan normaalilla kynsilakalla geelin päälle. Näin voin vaihtaa kuviota halutessani poistamalla kynsilakat ihann normaalisti. Aluksi kolme kerrosta todella vaaleaa vaaleanpunaista. Siihen päälle vaaleanpunaista kimallelakkaa ja tähän valkoiset kuvioinnit. Kun pohja koristelulle on valmis, voi ne täyttää violetilla ja rajata mustalla. Lopuksi vielä strasseja muutamaan kynteen.



tiistai 28. helmikuuta 2012

Kiekurat

Läpinäkyvään pohjaan vaaleanpunainen kimallekärkki valkoisilla koristeluilla ja strasseilla tuotti tällä kertaa tällaisen lopputuloksen. Valkoiset koristelut on tällä kertaa tehty käyttäen Golden Rose Nail Art lakkaa, jossa on pitkä ja ohut koristeluun sopiva sivellin.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Hedelmämanikyyri

Heippa pitkästä aikaa! Kävin ottamassa ranskalaisen manikyyrin geelillä muutama viikko sitten, ja pidin kynsiäni pitkään sellaisenaan. Nyt koristelin jo aika mukavasti poiskasvaneiden geelikynsien kärkeen hedelmäkuvioita syksyllä ostamiani hedelmä- ja normaalistrasseja käyttäen. Tälläiset niistä sitten tuli.