tiistai 31. tammikuuta 2012

Viime kesä

Nämä kynnet lakkasin jo viime kesänä, mutta en ole niitä täällä tainnut esitellä, joten laitetaan niistä nyt sitten kuvaa. Taisivat olla ensimmäisiä tekemiäni teräväkärkisiä geelikynsiä.

Kuvan hajuvesi on Lancômen "Hypnôse Senses".


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mustavalkoista kimalletta

Tämän aamun ohjelmassa oli musta-harmaa/hopea-valkoisten kynsien lakkaus pienellä jujulla. Kaikissa kynsissä on valkoinen pohjalakka ja lakkasin nimettömät kimallelakalla valkoisen päälle. Tämän jälkeen loppuihin kynsiin ranskalainen manikyyri harmaalla ja lopuksi mustat koristelut. Tällä kertaa käytin ohuiden viivojen tekemisessä apuna loppuun käytettyä eye lineria. Eye linerin sivellin on melko käytevä, kun tarvitaan tarkkaa ja ohutta viivaa. Sain kynsistäni kehuja jopa vaalivirkailijalta käydessäni ennakkoäänestämässä..!

Kuviosta tuli lopulta melko graafinen.

Käytetyt lakat. Oikean puoleisin kovetuslakka Halpa Hallista, muut Seppälästä.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Talviset kukat

Tämä kukkakuvio on tosiaankin lempikuvioni, mikäli se ei ole vielä käynyt ilmi sen runsaasta käytöstä. Tällä kertaa kärjessä on Goshin kimallelakka, joka muuttaa sävyään valosta riippuen. Kuvissa kynnet näyttävät melko hopeisilta, mutta valosta riippuen ne taittavat esimerkiksi siniseen, punaiseen tai vihreään.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lumimarjat

Pitkästä aikaa taas kuvaa uusista kynsistä! Tällä kertaa laitoin valkoiselle pohjalle hennon vaaleanpunaisella kynsilakalla useamman kerroksen, kunnes siitä tuli hieman tuollainen "barbie-vaaleanpunainen". Päälle koristelut mustalla sekä pinkillä ja valkoisella ja nimettömiin lisäksi strassit. Mielestäni kuvio muistuttaa hieman marjapensasta, tai esimerkiksi taustalla olevaa Marimekon Lumimarja -kangasta.


Marjakynnet.