maanantai 24. syyskuuta 2012

Hologrammikynnet

Halusin pitkästä aikaa käyttää Goshin Rainbow -nimistä lakkaa, jolla kynsiin tulee monisävyinen pinnoite. Kun kynsiä siis kääntelee niin, että valo osuu niihin eri kulmassa, näyttää lakka hologrammimaisesti joko vihreältä, keltaiselta, punaisenruskealta tai siniseltä. Kyseessä on ehdottomasti yksi lempilakoistani. Rainbow-lakan alle vedin kaksi kerrosta normaalia mustaa kynsilakkaa ja tältä lopputulos sitten näyttää.



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Limenvihertävät kynnet mustilla raidoilla

Nämä kynnet muistuttavat hieman tässä postauksessa nähtyjä kynsiä. Glitter on purkissa limenvihreää mutta kynsissä se näyttää väristä riippuen joko hieman kellertävältä tai sitten juurikin limenvihreältä.



keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Strassiaurinko kynnessä

En ole vähään aikaan tehnyt kynsiä, joissa käyttäisin strasseja. Siksi päädyinkin nämä kärjistä hennon sinisellä kimalteella koristellut kynnet koristamaan hopeisilla strasseilla, jotka sijoitin auringon muotoon tuomaan piristystä sateen keskellä.



Kuva peukalon kynnestä, jossa kuvio on.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pinkit perhoskynnet

Mietin pitkään saatuani näiden kynsien pinkin glitter-osuuden valmiiksi, että mitä kuviota lähtisin tekemään. En ole tehnyt perhosia kynsiin pitkään aikaan, joten päädyin sitten tekemään sellaiset peukalon ja nimettömien kynsiin.


Perhoskuvio tarkemmin.