maanantai 31. maaliskuuta 2014

Meksikolaiset pääkallot

Nämä kynnet vaativat hyviä hermoja ja paljon näpertelyä, mutta ovat vaivan arvoiset, sillä lopputulos on todella näyttävä. Kynnet on siis lakattu aluksi valkoisiksi ja sen jälkeen niihin on tehty koristelut käyttäen strasseja, mustaa kynsilakkaa sekä kukka-koristeita pääkallojen silmiksi. Vaihtelua näihin saa esimerkiksi muuttamalla kukkien sekä koristelulakan väriä (kuten itse tein) tai vaihtelemalla strassien määrää. Pahoittelut jälleen kännykkä-kuvanlaadusta.




perjantai 28. maaliskuuta 2014

Glittereitä ja muita kynsien koristelutarvikkeita

Nyt onkin tiedossa oikea kuvapläjäys. Ajattelin nimittäin esitellä joitain käytössäni olevia glittereitä sekä kynsitarroja. Aivan kaikkia en jaksanut kuvata ja osa kuvista oli (ja on) hieman huonolaatuisia, mutta eiköhän näistä saa jo ihan hyvää käsitystä käytössäni olevista tuotteista.

Violetit ja pinkit glitterit.

Yksi lemppareistani, joka ei tarkentunut kunnolla tuossa ylläolevassa kuvassa.

Sinisiä glittereitä.

Lisää sinisiä.

Vaaleanpunaisia.




Keltaiset glitterit.

Violetteja.

Vihreät.

Oranssit.

Punaiset ja ruskeat.

Mustat.

Valkoiset.

Hopeat ja kultaiset sekä tähdet.

Vaaleanpunaisia timantteja.
Jouluisia kynsitarroja.
Työkalu, jolla voi tehdä reiän akryyli- tai geelikynteen sekä koruja, joita voi sitten käyttää kynnessä.

Tarkempi kuva työkalusta, jolla tehdään reikiä.
Hedelmiä.
Perus kukkakynsitarroja. 

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Sinistä ja valkoista

Tämän kynsikuvan kaivoin arkistojen kätköistä. Kyseiset kynnet olivat Itsenäisyyspäivää varten ja mielestäni ne ovat yksinkertaisuudessaan hyvin teemaan sopivat. Samoja kynsiä voisi soveltaa muissa väreissäkin.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Liukuvärjäystä kynsissä

Ensimmäistä kertaa ikinä kokeilin liukuvärjäyksen tekemistä kynsiin käyttäen apuna (meikki)sientä. Kynnet on siis toteutettu siten, että ensin ne lakattiin osittain mustiksi, noin kynnen puoleen väliin asti. Tämän jälkeen meikkisienen kulmaan laitettiin hyvin pieni määrä harmaata kynsilakkaa, joka sitten tuputeltiin kynnelle kärjestä alkaen kohti keskikohtaa. Kun harmaa väri oli kunnolla kuivunut, laitettiin päälle valkoinen kynsilakka samalla tekniikalla. Kynnet ovat hyvää vaihtelua perus yksivärisiin arkikynsiin ja ne on todella helppo toteuttaa, joten suosittelen kokeilemaan!


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Bling bling -kynnet

Moikka pitkästä aikaa!

Tässäpä kuvia jo viime marraskuulta, kun taiteilin siskolleni juhlatilaisuutta varten hänen toivomansa mustavalkoiset kynnet hopeilla yksityiskohdilla. Nimettömiä koristaa kauttaaltaan hopeiset strassit, jotka pysyivät todella hyvin geelauksen avulla. Keskisormessa, pikkusormessa ja peukalossa on mustalla tehty ranskalainen manikyyri, jota reunustaa hopeisella glitterillä tehty raja. Etusormeen laitoin viisi strassia, kolmea eri kokoa. Suurin päätyi keskelle ja sitä reunustavat pienemmät hopeastrassit. Mielestäni todella näyttävät ja hyvin juhliin sopivat kynnet!