keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ruusuiset kynnet

Päätin vaihteeksi tehdä söpöt vaaleanpunaisen sävyiset kynnet. Käytin näihin ruusuja sekä helmistrasseja, joita kumpiakaan en ennen ollutkaan testannut. Lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää kovasti!


lauantai 26. tammikuuta 2013

Myöhäisiä kuvia joulukynsistä

Ennen joulua tilasin netistä kultaisia joulu-aiheisia tarroja, joita ajattelin sitten joulun alla käyttää. Kuvat unohtuivat kuitenkin koneen uumeniin, joten kuvat näistä kynsistä tulevatkin "hieman" myöhässä aihepiiriinsä nähden. Tein kynsiin siis ranskalaisen marianne-manikyyrin ja osaan kynsistä laitoin kultaisia tarroja, joissa oli teksti "Merry Christmas". Käytin myös misteli-tarroja.




tiistai 15. tammikuuta 2013

Turkoosit helminauhakynnet

Nämä kynnet tein siskolleni. Hän halusi turkoosia ja antoi vapaat kädet koristelun suhtten. Toiveena oli käytännölliset lyhyet kynnet, joten päätin tehdä helminauhat käyttäen valkoista ja hopeaa. Hopeinen strassi täydensi koristelun.


perjantai 11. tammikuuta 2013

Värikkäät leopardikynnet

Näihin kynsiin sain inspiraatiota Youtubesta. Valittuani haluamani värit käytin tavallista vessapaperia rajojen häivyttämissen. Ilman moniväristen kynsien päälle tulleita leoparditäpliä lopputulos olisi ollut hieman suttuinen, mutta kuviot peittivät hyvin näkyvistä huolimattoman jäljen.


maanantai 7. tammikuuta 2013

Taivaansiniset kynnet

Olen tykästynyt hyvin paljon näissäkin kynsissä kyättämääni hopeiseen kimalteeseen. Sillä saa uutta näköä perinteiselle ranskalaiselle kimallemanikyyrille lisäämällä sitä kimalteen ja kynnen alaosan normaalin väliset osan päälle. Näistä kynsistä oli melko vaikea ottaa kuvaa, jossa väri näkyisi oikeanlaisena. Loppullinen väri onkin jotain alla olevien sävyjen väliltä.