Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Värikkäät seeprakynnet

Hei taas pitkästä aikaa! Tässä postauksessa esittelen kynnet heinäkuun alulta. Halusin pitkästä aikaa hieman lyhyemmät kynnet ja päädyin kesän kunniaksi kirkkaisiin väreihin ja hauskaan kuvioon. Seepra- / tiikeri-kuvio koristaa pinkillä ja vihreällä tehtyä ranskalaista manikyyriä ja kuvassa näkyykin tämän kertainen lopputulos.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pinkit perhoskynnet

Mietin pitkään saatuani näiden kynsien pinkin glitter-osuuden valmiiksi, että mitä kuviota lähtisin tekemään. En ole tehnyt perhosia kynsiin pitkään aikaan, joten päädyin sitten tekemään sellaiset peukalon ja nimettömien kynsiin.


Perhoskuvio tarkemmin.


perjantai 24. elokuuta 2012

Leppäkerttuja

Olen jo pitkään halunnut kokeilla leppäkerttuja kynsiin. Näistäi tuli hieman sotkuiset versiot, mutta ehkä ensi leppikset ovat sitten jo taidokkaammat. Leppäkertut ovat siis keskisormissa, muut kynnet lakkasin punaisella ja tein niihin mustan manikyyrin.



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Vaaleanpunaisen hilelakan jäähyväiskynnet

Eräs lempilakkani kautta aikojen on näissäkin kynsissä käyttämäni vaaleanpunainen hilelakka, joka on alunperin ostettu muistaakseni Seppälästä. Se on ollut todella kovassa käytössä niin koristelussa kuin kynsien kärjissäkin. Tässä on kuitenkin kyseisen lakan viimeisetkin pisarat, joten pitääpä suunnata pian ostamaan uutta! Muutoin koristelussa on käytetty perus mustaa ja valkoista kynsilakkaa sekä strasseja.



perjantai 11. toukokuuta 2012

Jääkarhut varpaissa

Eli ensimmäistä varpaiden kynsien päivitystä! Lakat ovat "vähän sinne päin", mutta oleellista on tuo kuvio isovarpaiden päässä. Punaiselle pohjalle pari kerrosta valkoisella ja sitten vielä rajaus mustalla - jääkarhukynnet ovat valmiit.

Jääkarhukynnet.