Nämä kynnet tuovat mieleeni tässä postauksessa tekemäni lakkaukset. Tarkoituksena ei ollut niistä mitään muunnelmaa lähteä tekemään, sillä halusin lähinnä käyttää pitkästä aikaa Goshin läpikuultavaa kimallelakkaa, jota onkin nyt näissä kynsissä valkoisen aluslakan päällä.
lauantai 14. heinäkuuta 2012
maanantai 9. heinäkuuta 2012
torstai 5. heinäkuuta 2012
Graafiset keltaiset geelikynnet
Teräväkärkisten geelikynsien kärkiin on nyt siis tullut lakkailtua keltaisen ja mustan lakan avulla tälläinen graafinen kuvio. Miellyttävät omaa silmääni ainakin kovasti, sillä mikään kynsi ei ole samanlainen kuin toinen, mutta tyyli on kuitenkin yhtenäinen. Keltainen on aavistuksen neon värinen, joten sopii oikein kivasti kesään.
torstai 21. kesäkuuta 2012
Pinkit juhannuskynnet
Täksi juhannukseksi halusin hieman näyttävämmät kynnet. Lakkailin siis pinkillä kynsilakalla kynnet, koristelin kimalteella ja strasseilla sekä näyttävillä kukilla, jotka olen ostanut jo jonkin aikaa sitten. Itse pidän kovasti lopputuloksesta, kivan värikkäät ja pirteät kesäkynnet.
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Mustaa ja valkoista
Tässäpä taas yhdet geelikynnet! Koristeluihin on käytetty mustaa ja valkoista lakkaa. Mustan päälle on lisäksi laitettu melko suurikokoisia läpinäkyviä hileitä. Kuvanlaatu mahtava, kiitos kännykällä otettujen kuvien, mutta eiköhän näistä oleellinen selviä.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Vaaleanpunaisen hilelakan jäähyväiskynnet
Eräs lempilakkani kautta aikojen on näissäkin kynsissä käyttämäni vaaleanpunainen hilelakka, joka on alunperin ostettu muistaakseni Seppälästä. Se on ollut todella kovassa käytössä niin koristelussa kuin kynsien kärjissäkin. Tässä on kuitenkin kyseisen lakan viimeisetkin pisarat, joten pitääpä suunnata pian ostamaan uutta! Muutoin koristelussa on käytetty perus mustaa ja valkoista kynsilakkaa sekä strasseja.
Tunnisteet:
eläimet,
kimalle,
koriste,
koristelu,
kynnet,
kynsilakat,
strassit,
vaaleanpunainen
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Merenneitokynnet
Näistä kynsistä itselleni tuli jostain syystä mieleen merenneidot. Liekö se siksi, että kynsissä on melko suuri kokokista kimalletta turkoosin sävyssä, ja ehkä muistuttaa merenneidon pyrstöä? Joka tapauksessa kivan kesäiset kynnet huomisia valmistujais- ja ylioppilasjuhlien kiertelyä ajatellen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




